Siirry pääsisältöön

Pajtim Statovci - Bolla

"Ajaessani ulos kaupungista tajuan olleeni koko elämäni ajan odottaja. Jotkut ihmiset ovat sellaisia. He odottaavat, kulkevat huoneesta toiseen ja odottavat, he itkevät ja odottavat, istuvat nojatuolissa ja odottavat, he odottavat naimisiinpääsyä, he odottavat vanhemmaksi tuloa, he odottavat että heidän lapsensa valmistuisivat ammattiin, he odottavat että ruoka valmistuu, että tulee viikonloppu, että työstä saa enemmän rahaa.
  Sitten on heitä, jotka eivät odota vaan tekevät, heitä jotka osaavat pyytää ja niin heille annetaan, heitä jotka eivät tiedä mitä odottaminen on, heitä jotka valmistuvat koulusta, pariutuvat, synnyttävät ja tekevät herkeämättä työtä ja ottavat sen, mikä heille kuuluu."



Pajtim Statovcin Bolla (2019) on kauniisti kirjoitettu kuvaus rakkaudesta kahden miehen välillä Kosovon sodan aikoina. Päähenkilöllä Arsimilla on uskollinen vaimo Ajshe, mutta hän ei pysty olemaan onnellinen. Hän rakastuu Milošiin, mutta sodan tullessa he joutuvat toisistaan eroon. Arsim elää elämäänsä aavistamatta, miten Miloš on muuttunut. Lopulta hän lähtee etsimään tätä, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Lukijalle alkaa selvitä pikkuhiljaa, mitä Milošille on tapahtunut.

Kirjassa pidin erityisesti Arsimin vaimon Ajshen vahvistumisesta. Ajshe joutui kestämään miehensä huonoa kohtelua, mutta hän muuttui itsenäisemmäksi kirjan edetessä ja Arsimin ja Ajshen paikat vaihtuivat. 

Arsim ja Ajshe joutuvat muuttamaan pakoon sotaa. Arsimin käytös on uudessa maassa paheksuttavaa, mutta teos näyttää myös kolikon kääntopuolen. Teos nimittäin auttaa lukijaa samaistumaan Arsimiin edes jollain tasolla, sillä eri kulttuureissa vallitsee erilaiset kiellot ja lait ja Arsim on kykenemätön ymmärtään uuden (länsimaisen) kulttuurin lakeja. Toisaalta välillä Arsimin välinpitämättömyyteen on vaikea samaistua. Tulkitsin, että hän on välinpitämätön, koska hän ei saa olla vapaasti oma itsensä ja näin jäljelle jää vain tyhjä kuori. Bolla. Eli haamu. Käärmeolento. Tai ulkopuolinen.

Bollassa niin moni asia ei ole sitä, miltä se näyttää.

Xx Bella

Pajtim Statovci - Bolla (2019)
Otava, 240 sivua


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Suomela - Pioneja ja peitetarinoita

 Luin hetki sitten tämän Blooming you sarjan ensimmäisen osan, ja nyt vuorossa on toinen osa eli Laura Suomelan Pioneja ja peitetarinoita. Ensimmäiset 50 sivua keskittyvät osin edellisen teoksen kertaamiseen, mikä on hieman outoa, mutta ilmeisesti tarinan etenemisen kannalta tärkeää. Teos lähtee hitaasti käyntiin, toisin kuin ensimmäinen osa. Kuitenkin huumoria löytyy alusta asti, jolloin alku ei tunnu niin tylsältä.  Teoksen ongelmat ja juonenkäänteet eivät tunnu kovin isoilta. Laura tuntuu olevan taitava kaikessa ja hänen uusi uransa on lähtenyt nousukiitoon. Hänen edellisestä ammatistaan sosiaalialalla on hyötyä myös kukkakaupan päivän erilaisissa käänteissä. Loppua kohden juonenkäänteet lisääntyvät ja tarinankerronta on vauhdikkaampaa. Ehkä teos olisi voinut olla pidempi tai juonenkäänteet olisivat voineet tulla jo aikaisemmin. Toisaalta on hyvä, että teoksessa ei ole yllä jännitys koko aikaa, vaan vasta lopussa, niin teosta ei kahmi väkisin läpi lopputuloksen toivossa. Ro...

Castamarin keittäjätär

 Hei taas pitkästä aikaa! Päätin tehdä uuden aluevaltauksen, eli kirjoittaa arvostelun Netflix-sarjasta Castamarin keittäjätär . Katsoin sen putkeen viime viikolla, sillä siinä oli vain yksi kausi. Castamarin keittäjätär sijoittuu 1700-luvun Madridiin, joten sen kielenä on espanja. Sarja pohjautuu Fernando J. Múñezin samannimiseen romaaniin. Päähenkilönä on nuori nainen, Clara Belmonte, joka ajautuu keittäjäksi Castamareille. Leskeksi jäänyt Diego de Castamar alkaa tuntea helliä tunteita keittäjää kohtaan. Heidän suhteensa on kuitenkin mahdoton. Clara kuvataan lähes täydellisenä henkilönä, joka pelastaa muita tilanteissa kuin tilanteissa. Hän tietää aina mitä tehdä oli kyse sitten ruoanlaitosta tai lääkitsemisestä. Kuitenkin myös Claralla on heikkoutensa. Mielestäni päähenkilö on välillä liiankin täydellinen, älykkö, joka taitaa kaiken. Sarja on mukaansatempaava, sillä henkilöt ovat aitoja ja heihin tutustuu vähitellen. Ikävä kyllä sarja päättyy juuri kun hahmoihin on päässyt tutus...

Jenny Bayliss - Jouludeitti x12

 Jenny Baylissin Jouludeitti x12 (2021, The twelve dates of Christmas 2020) on makean valloittava jouluinen lukukokemus. Olin kuullut teoksesta paljon hyvää ja se täyttikin odotukset. Teos on rento ja rempseä, ja tuoksuu jouluisille leivoksille eli on juuri sitä mitä joulukirjoilta odottaa.  Päähenkilö Kate on muuttanut takaisin lapsuuden kotikyläänsä, Blexfordiin, jossa lunta tuiskuttaa välillä valtaviksi kinoksiksi. Teoksen kieli on ihanan kuvailevaa ja inspiroivaa. Baylissin kokemus leipomisesta näkyy myös teoksessa ja mieli tekee kirjoittaa hänen "reseptinsä" ylös. Teoksen juoni koostuu siitä, että Kate päättää osallistua Jouludeitti-tapahtumaan, jossa tavataan kolmen viikon aikana 12 miestä ennen joulua. Kaikki miehet ovat erilaisia ja jokaisille deiteille on oma lukunsa. Pieni kylä seuraa innoissaan Katen toilailuja. Suosittelen tätä teosta kaikille joulukirjojen ja -sarjojen ystäville, jotka haluavat hetkeksi lumiseen joulukylään irtaantumaan todellisuudesta. Jos tavo...