Siirry pääsisältöön

Laura Suomela - Pioneja ja peitetarinoita


 Luin hetki sitten tämän Blooming you sarjan ensimmäisen osan, ja nyt vuorossa on toinen osa eli Laura Suomelan Pioneja ja peitetarinoita. Ensimmäiset 50 sivua keskittyvät osin edellisen teoksen kertaamiseen, mikä on hieman outoa, mutta ilmeisesti tarinan etenemisen kannalta tärkeää. Teos lähtee hitaasti käyntiin, toisin kuin ensimmäinen osa. Kuitenkin huumoria löytyy alusta asti, jolloin alku ei tunnu niin tylsältä. 

Teoksen ongelmat ja juonenkäänteet eivät tunnu kovin isoilta. Laura tuntuu olevan taitava kaikessa ja hänen uusi uransa on lähtenyt nousukiitoon. Hänen edellisestä ammatistaan sosiaalialalla on hyötyä myös kukkakaupan päivän erilaisissa käänteissä. Loppua kohden juonenkäänteet lisääntyvät ja tarinankerronta on vauhdikkaampaa. Ehkä teos olisi voinut olla pidempi tai juonenkäänteet olisivat voineet tulla jo aikaisemmin. Toisaalta on hyvä, että teoksessa ei ole yllä jännitys koko aikaa, vaan vasta lopussa, niin teosta ei kahmi väkisin läpi lopputuloksen toivossa. Romaani kattaa loppujen lopuksi tarkoituksensa eli se on rento hyväntuulen kirja, joka ei pureudu mihinkään erityisen raskaisiin aiheisiin.

Mielestäni mielenkiintoisinta on Helenan persoonan muutos vahvemmaksi ihmiseksi. Ensimmäisessä Blooming you -sarjan teoksessa Tulppaanitoiveunia Helena näyttäytyi kiltimpänä. Pioneja ja peitetarinoita taas esittää Helenan hyvinkin omapäisenä ja tomerana ihmisenä, joka tuo mielipiteensä vahvana esiin. Harmaasta hiirulaisesta, joka pyrki miellyttämään muita on kasvanut omia unelmiaan ajava, pääosassa oleva ja ennen kaikkea vahvaluonteinen rouva.

Xx Bella



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Castamarin keittäjätär

 Hei taas pitkästä aikaa! Päätin tehdä uuden aluevaltauksen, eli kirjoittaa arvostelun Netflix-sarjasta Castamarin keittäjätär . Katsoin sen putkeen viime viikolla, sillä siinä oli vain yksi kausi. Castamarin keittäjätär sijoittuu 1700-luvun Madridiin, joten sen kielenä on espanja. Sarja pohjautuu Fernando J. Múñezin samannimiseen romaaniin. Päähenkilönä on nuori nainen, Clara Belmonte, joka ajautuu keittäjäksi Castamareille. Leskeksi jäänyt Diego de Castamar alkaa tuntea helliä tunteita keittäjää kohtaan. Heidän suhteensa on kuitenkin mahdoton. Clara kuvataan lähes täydellisenä henkilönä, joka pelastaa muita tilanteissa kuin tilanteissa. Hän tietää aina mitä tehdä oli kyse sitten ruoanlaitosta tai lääkitsemisestä. Kuitenkin myös Claralla on heikkoutensa. Mielestäni päähenkilö on välillä liiankin täydellinen, älykkö, joka taitaa kaiken. Sarja on mukaansatempaava, sillä henkilöt ovat aitoja ja heihin tutustuu vähitellen. Ikävä kyllä sarja päättyy juuri kun hahmoihin on päässyt tutus...

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Pajtim Statovcin esikoisromaani  Kissani Jugoslavia (2014) on palkittu Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnolla. Teoksessa ovat päähenkilöinä albaanityttö Emine ja hänen poikansa Bekim. Emine naitetaan miehelle, jonka hän on vain kerran tavannut. Bekim kasvaa Suomessa, jonne Emine ja hänen miehensä ovat päätyneet pakoon levottomuuksia. Teos kertoo taitavasti ulkomaalaisen ulkopuolisuudesta Suomessa ja kulttuurieroista. Teos kritisoi vääränlaista itsekästä isänmaallisuutta ja kysyy miksi suomalaiset eivät halua auttaa hädässä kärsiviä, kun se ei ole heiltä pois. "Maassa maan tavalla" onkin osittain kulunut virsi, sillä jokaisella tulisi olla oikeus totetuttaa kulttuuriaan, kuten syödä sormin. Suomessa runsas alkoholinkäyttö nähdään normaalina ja hyväksyttävänä, vaikka se aiheuttaa niin runsaasti ongelmia. Etenkin nuorten kohdalla se hyväksytään, mutta teos saa pohtimaan, että miksi. Miksi joku pilaisi elämänsä tahallaan alkoholilla, kun toiset karkaavat sotaa, ja tekevät ka...