Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2020.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Viime päivityksestä on jo kulunut tovi. Sain luettua Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäisen osan eli Loistava ystäväni (2016) ( L'amica geniale 2011) -romaanin, jota olen lukenut kesän lopulta asti. Teos on saanut kehuja ja se olikin mielestäni ihan hyvä.  Teos kertoo kahden tytön välisestä ystävyydestä ja heidän kasvamisestaan naisiksi. Teoksessa kuvataan tyttöjen lapsuutta ja nuoruutta, mutta varsinaisiksi aikuisiksi he eivät kerkeä ainakaan länsimaisella mittakaavalla kasvamaan. Tytöt kietoutuvat toisiinsa tavalla, mikä kohoaa teoksen kantavaksi voimaksi. Side on selittämätön ja vahvempi kuin siteet kehenkään muihin. Teos kuvaa eriarvoisuuden teemoja ja sitä, miten itsensä voi heittää hukkaan pysyäkseen elämässä kiinni. Teos raottaa ovia maailmaan, missä perhe on tärkein ja kunnia ansaittava. Teoksen päähenkilönä on Elena ja hänen mukanaan tarinassa kulkee hänen paras ystävänsä Lila. Lila on mielenkiintoinen ja salaperäinen persoona, josta on hankala saada otetta. Hän on hä