Siirry pääsisältöön

Maria Peura - Esikoinen


Maria Peuran Esikoinen (2023) on niitä kirjoja, jotka jokaisen tulisi lukea. Peura on tunnettu tabuaiheistaan, ja tämän autofiktiivisen romaanin pystyvät herkemmätkin lukemaan. Teos koskettaa etenkin äitejä, ja on myös lohdullinen.

Kirjan päähenkilö, Maria, on saanut pienestä asti kokea väkivaltaa ja toruja äitinsä suunnalta. Äidin rakkaus taas on ollut paras asia hänen lapsuudessaan, ja hän janoaa sitä edelleen keski-ikäisenä, kun äiti on jo vanha ja muistisairas. Hän haluaisi äidin muistavan tekonsa ja ehkä jopa pyytävän anteeksi, mutta toisaalta hän on hyväksynyt asian. Maria ei ole katkera, ei syyttävä, ei pettynyt. Hän on vain rakkauden kipeä ja pyrkii antamaan esikoispojalleen puolestaan hyvän ja hellän lapsuuden. Mutta poika sijoitetaan laitokseen. Teos kuvaa suoraan ja kauniisti traumojen siirtymistä sukupolvelta toiselle.

"Saan kirjeistä selville, että alussa äiti on rakastanut isää. Ja isä on rakastanut äitiä. Sanotaan, että lapsen todellinen koti on vanhempien parisuhde. Hetkeksi maailmani täyttyy kaikkialle ulottuvasta rakkaudesta."

Teoksessa käsitellään stigmaa, mutta päällisin puolin siitä jää mieleen äidinrakkaus sekä syyllisyyden käsittely. Teoksen kieli on kuvailevan hohdokasta ja koskettavaa:

"Ja jonakin päivänä minä muotoutuisin aikuiseksi ja minun sisälleni aukeaisi vedenalainen, johon muuttaisi joku, jonka ei tarvitsisi pidätellä hengitystään. Syntymässään hän vain siirtyisi vesistöstä toiseen, eikä hän lakkaisi haluamasta takaisin. Kylvetettäessä hän aukaisisi silmänsä ainoaan oikeaan todellisuuteen, opittuaan kävelemään hän suuntaisi kohti mitä tahansa lätäkköä, opittuaan puhumaan hän pyytäisi heti päästä uimaan --.  Päästyään uimarenkaasta hän antautuisi valtamerelle, hän syöksyisi merivirran mukana kohti uutta elämää, viime hetkellä hän päättäisi toisin." 

Teos on nopealukuinen, koska luvut ovat lyhyitä, välillä vain muutamia rivejä. Tämä luo osaltaan kuvaa lyhyistä muistoista, jotka saadaan taltioitua muutamilla sanoilla. Itselle siitä tulee mieleen myös kerronnan aiheuttama kipu, jolloin näyttää kuin teos olisi kuin päiväkirja, johon kirjataan lyhyitä kohtia. Maria myös kuvaa kirjoitusprosessia. 

Teos värittää lisäksi parisuhdeväkivaltaa. Maria ei kykene pelastamaan lastaan mieheltään. Hän pakeni lapsen isää, mutta päätyy taas väkivaltaiseen suhteeseen. Teoksessa tuntuisi olevan viittauksia edellisiin Peuran teoksiin, joita en ole lukenut. Ahmin kirjan nopeasti, koska halusin tietää rautaputken tarinan. Lukiessa mietin päässäni vaikka mitä hirveitä skenaarioita, mutta rautaputken tarina olikin tavallaan koskettava, vaikkakin hirveä, mutta kuitenkin inhimillinen. Pahuus syntyy kivusta ja surusta.

Oletko lukenut kirjan? Mitä olit mieltä?

Xx Bella


Maria Peura - Esikoinen (2023)
Helsinki: Otava
319s

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Castamarin keittäjätär

 Hei taas pitkästä aikaa! Päätin tehdä uuden aluevaltauksen, eli kirjoittaa arvostelun Netflix-sarjasta Castamarin keittäjätär . Katsoin sen putkeen viime viikolla, sillä siinä oli vain yksi kausi. Castamarin keittäjätär sijoittuu 1700-luvun Madridiin, joten sen kielenä on espanja. Sarja pohjautuu Fernando J. Múñezin samannimiseen romaaniin. Päähenkilönä on nuori nainen, Clara Belmonte, joka ajautuu keittäjäksi Castamareille. Leskeksi jäänyt Diego de Castamar alkaa tuntea helliä tunteita keittäjää kohtaan. Heidän suhteensa on kuitenkin mahdoton. Clara kuvataan lähes täydellisenä henkilönä, joka pelastaa muita tilanteissa kuin tilanteissa. Hän tietää aina mitä tehdä oli kyse sitten ruoanlaitosta tai lääkitsemisestä. Kuitenkin myös Claralla on heikkoutensa. Mielestäni päähenkilö on välillä liiankin täydellinen, älykkö, joka taitaa kaiken. Sarja on mukaansatempaava, sillä henkilöt ovat aitoja ja heihin tutustuu vähitellen. Ikävä kyllä sarja päättyy juuri kun hahmoihin on päässyt tutus...

Mirkka Torikka - Rakas katastrofini

Mirkka Torikan omaelämäkerta  Rakas katastrofini (2023) on syvällinen kuvaus vaikeasta parisuhteesta, toisen ihmisen kannattelemisesta sekä elämisestä hometalohelvetin keskellä pienten lasten kanssa. Mirkka on ollut vahva jo pienestä pitäen:  "Opin, että jos hevonen uhkasi juosta laitumella päälle, ikinä ei saisi väistää, sillä se väistäisi todennäköisesti samaan suuntaan. Uhkaa kohti tuli aina kävellä suoraan." Mirkka näyttäytyy teoksessa sopeutuvaisena persoonana, joka mukautuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kaupungissa on ollut mieluista asua, mutta hän muuttaa silti mielellään maalle, vaikka miehen vanhempien kalustuskaan ei omaa silmää miellytä. Mirkka joutuu vastaamaan perheestä ja kodista yksin, mutta senkin taakan hän suorittaa urheasti, ja toivoo parasta. Kun tietää ennestään, mitä tulee tapahtumaan, niin kaikki selittelyt voivat kuulostaa naiiveilta. Jälkiviisastelu on kuitenkin turhaa ja usein ihminen toivoo kaiken kääntyvän hyväksi lopulta. Mirkka yrittää kannat...