Siirry pääsisältöön

Maria Peura - Esikoinen


Maria Peuran Esikoinen (2023) on niitä kirjoja, jotka jokaisen tulisi lukea. Peura on tunnettu tabuaiheistaan, ja tämän autofiktiivisen romaanin pystyvät herkemmätkin lukemaan. Teos koskettaa etenkin äitejä, ja on myös lohdullinen.

Kirjan päähenkilö, Maria, on saanut pienestä asti kokea väkivaltaa ja toruja äitinsä suunnalta. Äidin rakkaus taas on ollut paras asia hänen lapsuudessaan, ja hän janoaa sitä edelleen keski-ikäisenä, kun äiti on jo vanha ja muistisairas. Hän haluaisi äidin muistavan tekonsa ja ehkä jopa pyytävän anteeksi, mutta toisaalta hän on hyväksynyt asian. Maria ei ole katkera, ei syyttävä, ei pettynyt. Hän on vain rakkauden kipeä ja pyrkii antamaan esikoispojalleen puolestaan hyvän ja hellän lapsuuden. Mutta poika sijoitetaan laitokseen. Teos kuvaa suoraan ja kauniisti traumojen siirtymistä sukupolvelta toiselle.

"Saan kirjeistä selville, että alussa äiti on rakastanut isää. Ja isä on rakastanut äitiä. Sanotaan, että lapsen todellinen koti on vanhempien parisuhde. Hetkeksi maailmani täyttyy kaikkialle ulottuvasta rakkaudesta."

Teoksessa käsitellään stigmaa, mutta päällisin puolin siitä jää mieleen äidinrakkaus sekä syyllisyyden käsittely. Teoksen kieli on kuvailevan hohdokasta ja koskettavaa:

"Ja jonakin päivänä minä muotoutuisin aikuiseksi ja minun sisälleni aukeaisi vedenalainen, johon muuttaisi joku, jonka ei tarvitsisi pidätellä hengitystään. Syntymässään hän vain siirtyisi vesistöstä toiseen, eikä hän lakkaisi haluamasta takaisin. Kylvetettäessä hän aukaisisi silmänsä ainoaan oikeaan todellisuuteen, opittuaan kävelemään hän suuntaisi kohti mitä tahansa lätäkköä, opittuaan puhumaan hän pyytäisi heti päästä uimaan --.  Päästyään uimarenkaasta hän antautuisi valtamerelle, hän syöksyisi merivirran mukana kohti uutta elämää, viime hetkellä hän päättäisi toisin." 

Teos on nopealukuinen, koska luvut ovat lyhyitä, välillä vain muutamia rivejä. Tämä luo osaltaan kuvaa lyhyistä muistoista, jotka saadaan taltioitua muutamilla sanoilla. Itselle siitä tulee mieleen myös kerronnan aiheuttama kipu, jolloin näyttää kuin teos olisi kuin päiväkirja, johon kirjataan lyhyitä kohtia. Maria myös kuvaa kirjoitusprosessia. 

Teos värittää lisäksi parisuhdeväkivaltaa. Maria ei kykene pelastamaan lastaan mieheltään. Hän pakeni lapsen isää, mutta päätyy taas väkivaltaiseen suhteeseen. Teoksessa tuntuisi olevan viittauksia edellisiin Peuran teoksiin, joita en ole lukenut. Ahmin kirjan nopeasti, koska halusin tietää rautaputken tarinan. Lukiessa mietin päässäni vaikka mitä hirveitä skenaarioita, mutta rautaputken tarina olikin tavallaan koskettava, vaikkakin hirveä, mutta kuitenkin inhimillinen. Pahuus syntyy kivusta ja surusta.

Oletko lukenut kirjan? Mitä olit mieltä?

Xx Bella


Maria Peura - Esikoinen (2023)
Helsinki: Otava
319s

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Castamarin keittäjätär

 Hei taas pitkästä aikaa! Päätin tehdä uuden aluevaltauksen, eli kirjoittaa arvostelun Netflix-sarjasta Castamarin keittäjätär . Katsoin sen putkeen viime viikolla, sillä siinä oli vain yksi kausi. Castamarin keittäjätär sijoittuu 1700-luvun Madridiin, joten sen kielenä on espanja. Sarja pohjautuu Fernando J. Múñezin samannimiseen romaaniin. Päähenkilönä on nuori nainen, Clara Belmonte, joka ajautuu keittäjäksi Castamareille. Leskeksi jäänyt Diego de Castamar alkaa tuntea helliä tunteita keittäjää kohtaan. Heidän suhteensa on kuitenkin mahdoton. Clara kuvataan lähes täydellisenä henkilönä, joka pelastaa muita tilanteissa kuin tilanteissa. Hän tietää aina mitä tehdä oli kyse sitten ruoanlaitosta tai lääkitsemisestä. Kuitenkin myös Claralla on heikkoutensa. Mielestäni päähenkilö on välillä liiankin täydellinen, älykkö, joka taitaa kaiken. Sarja on mukaansatempaava, sillä henkilöt ovat aitoja ja heihin tutustuu vähitellen. Ikävä kyllä sarja päättyy juuri kun hahmoihin on päässyt tutus...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Laura Suomela - Pioneja ja peitetarinoita

 Luin hetki sitten tämän Blooming you sarjan ensimmäisen osan, ja nyt vuorossa on toinen osa eli Laura Suomelan Pioneja ja peitetarinoita. Ensimmäiset 50 sivua keskittyvät osin edellisen teoksen kertaamiseen, mikä on hieman outoa, mutta ilmeisesti tarinan etenemisen kannalta tärkeää. Teos lähtee hitaasti käyntiin, toisin kuin ensimmäinen osa. Kuitenkin huumoria löytyy alusta asti, jolloin alku ei tunnu niin tylsältä.  Teoksen ongelmat ja juonenkäänteet eivät tunnu kovin isoilta. Laura tuntuu olevan taitava kaikessa ja hänen uusi uransa on lähtenyt nousukiitoon. Hänen edellisestä ammatistaan sosiaalialalla on hyötyä myös kukkakaupan päivän erilaisissa käänteissä. Loppua kohden juonenkäänteet lisääntyvät ja tarinankerronta on vauhdikkaampaa. Ehkä teos olisi voinut olla pidempi tai juonenkäänteet olisivat voineet tulla jo aikaisemmin. Toisaalta on hyvä, että teoksessa ei ole yllä jännitys koko aikaa, vaan vasta lopussa, niin teosta ei kahmi väkisin läpi lopputuloksen toivossa. Ro...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Pajtim Statovci - Bolla

"Ajaessani ulos kaupungista tajuan olleeni koko elämäni ajan odottaja. Jotkut ihmiset ovat sellaisia. He odottaavat, kulkevat huoneesta toiseen ja odottavat, he itkevät ja odottavat, istuvat nojatuolissa ja odottavat, he odottavat naimisiinpääsyä, he odottavat vanhemmaksi tuloa, he odottavat että heidän lapsensa valmistuisivat ammattiin, he odottavat että ruoka valmistuu, että tulee viikonloppu, että työstä saa enemmän rahaa.   Sitten on heitä, jotka eivät odota vaan tekevät, heitä jotka osaavat pyytää ja niin heille annetaan, heitä jotka eivät tiedä mitä odottaminen on, heitä jotka valmistuvat koulusta, pariutuvat, synnyttävät ja tekevät herkeämättä työtä ja ottavat sen, mikä heille kuuluu." Pajtim Statovcin Bolla  (2019) on kauniisti kirjoitettu kuvaus rakkaudesta kahden miehen välillä Kosovon sodan aikoina. Päähenkilöllä Arsimilla on uskollinen vaimo Ajshe, mutta hän ei pysty olemaan onnellinen. Hän rakastuu Milošiin, mutta sodan tullessa he joutuvat toisistaan eroon. Ar...
Lähetä kommentti
Lue lisää