Siirry pääsisältöön

Minna Lindgren: Aina on toivoa

Minna Lindgrenin Aina on toivoa (2020) oli samaan aikaan hulvaton ja ahdistusta herättävä. Teoksen taitava krittiikki sai miettimään muutosta sekä hyvästä että huonosta näkökulmasta. Tämä teos sai minut miettimään, miten yhdestä aiheesta voi kirjoittaa loputtomiin, kun siitä vain on sanottavaa. Sama aihe eli koulumaailman muutos pyöri koko teoksen ajan mukana, mutta se oli kiedottu viihdyttävään muotoon.

Marja Vehmavarsi on oikea supersuorittaja ja opettajana hän kokee aliarvostusta joka suunnalta, mutta pitää silti kiinni itsestään ja mielipiteistään. Häntä ei lannistu kohtaamastaan väkivallasta, vaan purskuttaa eteenpäin pää pystyssä, mitä nyt räjähtää silloin tällöin mitä huvittavimmilla tavoilla.

Marjan vanhempien tarina on mitä koskettavin. Teos on kuvaus inhimillisyyden löytämisestä nykyaikaisen tunteita turruttavan teknologiayhteiskunnan keskellä. Se on myös hätähuuto kauan vaiennettuun asiaan nimittäin opettajien kohteluun. Yhä enemmän nähdään koulun olevan vastuussa kasvatuksesta, mutta miten paljon loppujen lopuksi tulisi lasten oppia kotona? Romaanissa opettajat saavat arvosteluja oppilailta, ja oppilaat jätetään kokonaan opettamatta, jotta he olisivat itseohjautuvia. Marja kuitenkin vastustaa tätä ajatusta ja pyrkii muuttamaan opetuksen suuntaa.

"Kaikki Marjan ikäluokan opettajat tunsivat armoviitosen. Se oli arvosana, jolla peruskoulu oli suoritettu, vaikka mitään ei osattu. Armoviitosella lakaistiin syrjäytyvä materiaali ammattikoulun, sosliaalihuollon ja vankeinhoidon ongelmaksi, ja sieltä onnekkaimmat pelastautuivat lähihoitajiksi, sillä vanhustenhoidossa oli jatkuva työvoimapula eikä minkäänlaisia kriteerejä soveltuvuudesta. Mutta enää ei ollut armoviitosta, koska kokeiden arvostelemisesta ja todistuksista oli luovuttu. Oli vain opettajille tähtiä, ei armoa."



Xx Bella


Minna Lindgren - Aina on toivoa (2020)

Teos, 324 sivua

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Castamarin keittäjätär

 Hei taas pitkästä aikaa! Päätin tehdä uuden aluevaltauksen, eli kirjoittaa arvostelun Netflix-sarjasta Castamarin keittäjätär . Katsoin sen putkeen viime viikolla, sillä siinä oli vain yksi kausi. Castamarin keittäjätär sijoittuu 1700-luvun Madridiin, joten sen kielenä on espanja. Sarja pohjautuu Fernando J. Múñezin samannimiseen romaaniin. Päähenkilönä on nuori nainen, Clara Belmonte, joka ajautuu keittäjäksi Castamareille. Leskeksi jäänyt Diego de Castamar alkaa tuntea helliä tunteita keittäjää kohtaan. Heidän suhteensa on kuitenkin mahdoton. Clara kuvataan lähes täydellisenä henkilönä, joka pelastaa muita tilanteissa kuin tilanteissa. Hän tietää aina mitä tehdä oli kyse sitten ruoanlaitosta tai lääkitsemisestä. Kuitenkin myös Claralla on heikkoutensa. Mielestäni päähenkilö on välillä liiankin täydellinen, älykkö, joka taitaa kaiken. Sarja on mukaansatempaava, sillä henkilöt ovat aitoja ja heihin tutustuu vähitellen. Ikävä kyllä sarja päättyy juuri kun hahmoihin on päässyt tutustuma
Lähetä kommentti
Lue lisää

Holly Bourne - Katsokaa miten onnellinen olen

 Holly Bourne kirjoittaa romaanissaan Katsokaa miten onnellinen olen (2018) riipaisevan totuudenmukaisesti kolmekymppisen naisen elämästä. Teos keskittyy parisuhteen kuvailuun. Se kuvastaa hyvin millainen on huono parisuhde: kaikki ajatukset kulkevat tällöin vain parisuhteen ympärillä. Torin menestys ja suosio kirjailijana juontaa juurensa nimenomaan hänen onnelliseen parisuhteeseensa. Tai alkuhuumassa onnelliseen parisuhteeseen, mikä on nykyisin väljähtänyt siinä missä Torin kirjoitusintokin. Tori on vuosia vältellyt julkaisemasta uutta kirjaa, koska hän ei voi enää kirjoittaa onnellisuudesta. Teos kuvailee hyvin sitä kipuilua, mikä päättämättömyydestä syntyy. Tietää olevansa jumissa, mutta ihmismieli ei kykene irroittamaan: "Vanhempani eivät sano mitään. He ovat oppineet olemaan sanomatta. Sillä minä soitan helle niin usein, kerron heille jotakin mitä Tom on tehnyt ja kysyn, onko minulla oikeus olla niin tolaltani - sanon että liika on liikaa ja että en kestä sitä enää. Sitten h
Lähetä kommentti
Lue lisää

Saana Rossi - Rekrytoija

Saana Rossin Rekrytoija (2020) on piristävä teos, jonka kerronta on hyvin kuvailevaa ja tarinamaista. Teos viihdyttää kuin hauska fiktio, mutta samalla oppii paljon. Rossilla on erinomainen kyky kertoa asioista kiinnostavasti, mikä johtuu siitä, että Rossi on poiminut teokseen omaelämäkerrallisia elementtejä. Rossi kertoo matkastaan rekrytoijaksi samalla kun hän kuvailee rekrytointia yleisellä tasolla. Teoksessa käsitellään alan käsitteistöä, mutta myös kritisoidaan käsitteitä ja pinttyneitä toimintatapoja. Rossilla on tunnetusti suuri hinku muuttaa asioita, mikä näkyy myös teoksessa. Hän kuitenkin muistuttaa, että jokainen rekrytoija on erilainen ja painottaa erilaisia asioita. Näin ollen rekrytoinnissa on kyse myös tuurista ja henkilökemioista, vaikka kandidaatin taito onkin tärkeintä. Taitoakin löytyy niin monenlaista. Teoksen esimerkit ovat hyvin tarkkoja ja henkilökohtaisia. Lukija pääsee suorastaan epämiellyttävän lähelle Rossin työtehtävää. Samalla kirja herättää miettimään rek
Lähetä kommentti
Lue lisää