Laura Lindstedt: Oneiron

Laura Lindstedtin Finlandia-palkinnon saanut Oneiron (2015) hurmaa lukijan ennennäkemättömällä tavalla. Seitsemän eri-ikäistä naista päätyvät valkoiseen tilaan, jossa tunteet katoavat. Jokaisella heistä on oma tarinansa, jonka lukija haluaa palavasti kuulla. Lindstedt kietoo lukijan taitavasti pauloihinsa ja teos yllättää vielä aivan loppumetreillä.

"Kuusi naista kulkee sinua kohti valkoisessa tyhjyydessä. Säpsähdät kuin havahtuisit unesta, käännyt ympäri, katsot sivuillesi, ylös ja alas. Et näe mitään mihin voisit katseesi kiinnittää, mitään ei ole, paitsi tuo merkillinen yhä lähemmäs leijuva seurakunta." 

Pidin romaanista erityisesti sen omatakeisuuden takia. Alkuvaiheilla juoni veti mukaansa, keskivaiheilla luin teosta hieman hitaammin ja lopussa jännitys taas tiivistyi. Oneiron ottaa aktiivisesti kantaa naisen asemaan sekä uskontokysymyksiin. Lindstedt on käyttänyt aikaa teoksen kirjoittamiseen ja viimeistelyyn. Teoksessa leikitään erilaisilla kirjoittamisen tavoilla ja sekaan sekoittuu myös tieteellisiä lähteitä.

Naiset eivät tiedä, missä he ovat ja he päätyvät rakentamaan valkoisesta tilasta itselleen kotia. Jokainen kertoo tarinansa vuorollaan. He päätyvät leikkimään kuolemaa, ja kertovat kukin vuorollaan, miten ovat kuolleet. Jokaisen on kuitenkin vaikea muistaa viimeisiä tapahtumia ennen valkoiseen tilaan päätymistä. Jokaisella naisella on oma persoonallinen tarinansa ja he ovat saapuneet eri puolilta maailmaa. Heillä saattaa olla sairauksia tai he ovat muuten kokeneet kolhuja elämässään, kuten Rosa, jonka sydän petti ja hän sai tilalle uuden:

"Uusi sydän on ommeltu hänen rintakehänsä sisään ja siellä se on, kiltti ja yhteistyökykyinen otus, sillä se ei hyljeksi häntä, mutta sittenkin jokin on pielessä, sydän on muuttumassa osaksi häntä tavoilla joista kukaan ei kertonut etukäteen mitään... On asioita joista Rosa ei ole puhunut koskaan kenellekään. Ei lääkäreille eikä ystäville eikä isoäidille, vihoviimeiseksi hänelle. Aina välillä tapahtuu niin että uusi sydän tekee hänelle tuhmia temppuja, Se ikään kuin lähettelee viestejä. – – Ei sanoilla vaan teoilla. Se panee hänet ajattelemaan asioita joita hän ei haluaisi ajatella. Se pakottaa hänet tuntemaan vieraita tunteita." 

Tulen varmasti lukemaan Lindstedtin muitakin teoksia, sillä niin mukaansatempaava Oneiron oli.


Xx Bella

Laura Lindstedt - Oneiron: Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista (2015)
3. painos
Teos, 440 sivua